Vietimme toukokuisen viikon Etelä-Albaniassa lähiretkeilystä ja kulttuurista nauttien. Tutustuin pitkästä aikaa rantalomailuun.
Vuodenvaihteessa tuli puheeksi ulkomaanmatka neljän hengen porukalla. Hehkutukseni Albaniasta oli luonut myönteisen mielikuvan. Huomasin, että Finnair alkaa lentää suoria lentoja toukokuussa, joten ostin saman tien neljä lippua. Myöhemmin samalle reitille tuli Norwegian. Perinteisesti Tiranaan on lennetty Istanbulin kautta. Ehkä tulevina vuosina pääsee muillekin Albanian kentille.
Tiranan lentoasema on kohentunut kahdeksan vuoden aikana. Ulos on tullut ravintoloita katoksen alle. Rakennustyömaat paljastavat, että laajentaminen jatkuu. Pihalta on kadonnut vanhat romut. Palvelut ovat parantuneet huimasti.
Olimme yötä lentoaseman vieressä pikkuhotellissa, mutta ei samassa kuin edellisellä kerralla. Seuraava aamu oli arkimaanantai. Liikennesuunnittelu on lentoaseman alueella käsittämättämän huonoa. Ei tullut mieleenkään ottaa hotellilta taksia lentoaseman autovuokraamoon, sillä kävellen matka taittui murto-osassa siitä ajasta, joka olisi mennyt taksilla. Jos siis taksi olisi ollut pihalla valmiiksi odottamassa. Ruuhkat pikkukaduilla olivat järkyttävät. Jalkakäytäviä tai alikulkukäytäviä ei ollut.
Olin varannut kansainvälisestä vuokraamosta hyvän perheauton, joka odotti parkkitalon 5. kerroksessa. Vuokrausprosessi sujui ripeästi ja ammattitaidolla. Mutta jo parkkitalosta ulos pääseminen oli taiteilua, sillä laitoksen liikennesuunnittelu oli hoidettu täysin ala-arvoisesti. Ja sen jälkeen oltiin siinä ruuhkassa ties kuinka kauan ja pelättiin milloin on bussi kyljessä. Suosittelen, että lentoaseman alueella autoillaan viikonloppuisin.
Mutta kun kadulta käännyttiin moottoritietä kohti, oli väylä tyhjä. Syynä oli 80 eurosentin moottoritiemaksu, jonka paikalliset halusivat välttää. En tiedä logiikkaa, mutta paluumatkalla ei tarvinnut maksaa mitään. Liikenne pääteillä oli sujuvaa, välillä vauhdikasta, mutta muutamassa vilkkaammassa liittymässä oli tukkoista. Nopeusrajoitukset olivat outoja: oli esimerkiksi 90 km/h, mutta sitten lyhyellä matkalla 60 tai jopa 40. Ei ollut mitään mahdollisuutta ajaa alimpien rajoitusten mukaisesti päätiellä.
Pian oltiin Beratissa, jossa odotti viileä parkkihalli torikannen alla. Käytiin ravintolassa, jossa oli oudot tarjoilijat: ”Meillä on käynyt suomalaisia matkailijoita, aivan tarpeeksi”. Piipahdin myös parturissa. Käveltiin pikkupolkua joen rannasta ylös linnoitukselle. Kulttuurihistorialliset kohteet ovat kiinnostavia. Siellä oli myös käsityö- ja taideyrittäjien kotimyymälöitä.
Jatkoimme autolla kohti Permetiä. Vaikka pidimme vauhtia yllä, tuntui navigaattorin aika-arvio mielikuvitukselliselta. Näille väylille pitää varata kunnolla aikaa. Oli myös tietöitä. Kapean päätien mutkassa pakettiauto tuli vastaan huimaa vauhtia osin meidän kaistalla. Onneksi ehdin pysähtymään ja välttämään onnettomuuden. Eikä kukaan ajanut perään. Lähipäivien majapaikka oli jonkin verran Permetin kaupungin ulkopuolella soratien päässä. Aurinko laski, näkyvyys heikkeni. Tien kuoppaisuus arvelutti ja piti mielen valppaana.
Oli sateen uhkaa, joten ulkoilimme aamupäivällä lähimaastossa. Alueella harjoitetaan perinteisen tyylin maataloutta ja karjanhoitoa. Majapaikassa oli aamupalalla tuoretta, lämmintä maitoa. Useita kivitaloja oli jäänyt tyhjiksi ja ilman hoitoa. Vanhat polut ja pikkusillat rapistuvat. Uusia maastoautoteitä rakennetaan. Sade tuli ja sen jälkeen hieno sateenkaari, joka ulottui kauas laaksoon.
Sade sai Vjosa-joen sameaksi, mutta menimme kuitenkin kumilautalla joelle. Joelle pääseminen kesti jonkin aikaa koska iso vuohilauma siirtyi juuri laitumelta toiselle. Ne kävelivät maantietä pitkin, jotta pääsivät sillalle, sillä määränpää oli sivujoen toisella puolella. Ryhmässämme oli kahdeksan matkailijaa ja perämies. Saimme neopreenipuvut, silikonitossut, kelluntaliivit ja kypärät.
Joella oli hauskaa, kivaa vaihtelua melontaan nähden. Perämies kertoi opaskoulutuksesta, vedenpinnan korkeusvaihteluista, rantatörmän salakavalista onkaloista ja ikävistä asiakkaista. Välillä pyörimme pikkukoskessa ympyrää, välillä piti ottaa tarkemmin vauhdikkaammassa koskessa. Pysähdyimme yhden kerran evästauolle ja yhden kerran hyppelemään rantapenkereeltä. Rantakalliolta ei kukaan uskaltanut hypätä. Kaikkiaan retki kesti kolme tuntia ja sen järjesti Rafting Vjosa Explorer, suosittelen.
Alueen suurin nähtävyys on Langarican kanjoni ja Kadiun silta. Sinne oli helppo mennä päällystettyä maantietä pitkin, jonka päässä oli iso maksullinen parkkipaikka. Parkkipaikan viereen on rakennettu matkailijakeskusta, joka varmaankin avautui kesällä 2026. Keskuksen puoleinen jokitörmä oli vahvistettu eroosiota vastaan ja matkailijoilla on nyt tukeva kävelyreitti parkkipaikalta sillalle ja altaille.
Altaita oli useita, ne olivat kunnolliset ja aivan eri laatutasoa kuin Nepalissa. Vesi oli turvallisen näköistä ja juuri sopivan lämmintä. Nepalissa pelkään lämpimissä altaissa viihtyviä pöpöjä. Vieressä oli uusi puulava oleskeluun ja auringon ottoon sekä pukukopit. Matkailuun on panostettu kunnolla. Kaiken keskellä on kivinen kaarisilta, jolla on ikää useita satoja vuosia. Ennen osattiin rakentaa kivestä kestävästi. Kahlasin myös sillan ali jokea pitkin. Toinen sandaali lipsahti irti, mutta se ei kellunutkaan alavirran suuntaan. Tuuli painoi sitä ylävirtaan kohti kanjonia. Teimme kanjonissa tunnin kävelylenkin.
Permetistä ajoimme juuri kunnostettua ja päällystettyä tietä Leusaan ja jätimme auton parkkiin. Maltoimme ohittaa kirkon ja seurasimme merkittyä polkua kohti vuorenselännettä ja solaa. Alueella oli paimenia vuohien kanssa, mielenkiintoisia kasveja ja maisema. Merkittyä reittiä on muutettu ylempänä siten, ettei se enää mene purolaaksoon vaan kiertää ylempää. Veikkaan eroosio-ongelmia. Kävelin uutta linjausta pari sataa metriä, mutta en kuitenkaan loppuun asti.
Leusan kirkko on hyvässä kunnossa ja mielenkiintoinen. Siellä oli vartija, joka avasi lukon ja päästi meidät sisään. Vaivan palkaksi laitoin seteleitä anekirstuun. Seinillä oli pyhimysten kuvia ja olisi ollut kysyttävää, mutta hän ei puhunut minun ymmärtämiä kieliä.
Seuraava retkikohde oli Sopotit vesiputous, jonne kävellään Strembecin kylästä 3 km/1,5 tuntia. Kylä vaikuttaa pääosin tyhjentyneeltä, mutta tie oli ajettavassa kunnossa. Polku oli mielenkiintoinen ja toi mieleen Madeiran levadan. Polku noudatteli pääosin vesikanavaa, joka oli välillä maakanavassa, välillä betonikanavassa ja välillä pois näkyvistä. Solina vain kuului.
Välillä polku ylitti uoman, jonka ympäristössä oli isokokoisia ja vanhan näköisiä plataaneja. Välillä oli kauniita alppiniittyjä, välillä kivikkoista vyörykeilaa. Lopulta vesiputous alkoi näkyä. Samoihin aikoihin alkoi kuulua kilkatusta ja näkyä suuri vuohilauma. Paimenella oli kaksi koiraa, joista toinen oli väsyneenä työuransa lopussa, mutta toinen oli nuori ja innokas. Putouksen alueelta oli hyvät kaukomaisemat. Siellä täällä erottaa keinotekoisia altaita, joihin kerätään sade- ja sulamisvesiä karjanhoidon ja yhdyskuntien tarpeisiin. Jotkut tekojärvet olivat aika laajoja.
Vaihdoimme kylää ja ajoimme Gjirokasteriin. Airbnb-huoneistona oli pienkerrostalon yläkerta. Se oli oikein hyvä. Hain leipäkaupasta maukkaan limpun. Kahvimaidoksi olin vahingossa valinnut kaupan hyllystä kefiiriä. Tuli tymäkkä kahvi. Aamupalan nautimme kattoterassilla aurinkoisessa säässä.
Gjirokasterin vanha kaupunki ja linnoitus on tärkein matkailijakohde. Siellä on iso maanalainen pysäköintihalli oivallisella paikalla. Auto säilyi viileänä ja tila oli valvottu. Yleisestä turvallisuudesta ei havaintojeni mukaan tarvitse Albaniassa olla huolissaan, vaikkakin maanteillä on välillä hurja vauhti.
Kauppakujilla riitti vilskettä ja linnoituksessa tutkittavaa. Maisema oli vaikuttava. Siellä oli paljon koululaisryhmiä, olihan toukokuu. Esiintymislava oli tyhjä, mutta sille on käyttöä isoilla festivaaleilla. Yhdessä tilassa oli kuvataiteilijan näyttely ja taiteilija itse. Taideteokset olivat suurikokoisia. Pienempiä löytyi basaarista. Täällä oli 19.-23.5.2026 kulttuurifestivaali Feste ne Sokak. Pääsimme hetken seuraamaan kahvilan edessä kivikahvilan perinnettä, ehkä siinä oli käynnissä papujen murskaaminen. Muita tapahtumia oli konserttimusiikin, polyfonisen laulun, rakin valmistuksen, kiven ja puun veiston, kirjailun ja monen muun perinnetaidon piiristä.
Olimme päättäneet panostaa rantaelämään ja lähdimme rannikolle. Varasimme kahdeksi yöksi huoneiston rannan yläpuolelta. Kävelimme illalla päivälliselle lähelle rantaa ja aprikoimme mahtaako ravintola enää toimia siellä isojen rakennustyömaiden välissä. Albaniassa on käynnissä melkoinen rantahotellien rakentamisen buumi. Sieltä se löytyi ja ruoka oli maukasta. Kannatti lähteä seikkailemaan. Paluumatkalla huomasimme kekkerit kuppilassa, olihan perjantai.
Perjantai-ilta konkretisoitui valitettavasti myös meidän majapaikassa, jossa naapurihuoneistoon majoittunut poikajoukko meuhkasi palattuaan kyliltä takaisin. Minä nukuin sikeästi korvatulpat tiiviisti kiinni, mutta muu seurue oli aamulla silmät ristissä ja valmiina lähtemään eteenpäin. Majapaikan isäntä ymmärsi tilanteen ja maksoimme vain yhden yön majoituksen.
Ranta-alue oli hieno ja kun olimme aikaisin liikkeellä, saimme rantakadulta helposti varjoisan parkkipaikan. Maukas aamupala syötiin hotellin terassilla. Lasku oli tavanomaista suurempi, mutta olimme saaneet noin litran verran tuoreista appelsiineista puristettua mehua, johon kyllä kannatti panostaa. Jäimme mulimaan hotellin rantaan ja lopuksi kävelimme myös pidemmälle etelään.
Viimeinen yö Albaniassa vietettiin Vloressa, josta löytyi kiva Airbnb. Parvekkeelta näkyi laaja rakentamaton alue paraatipaikalla, joka oli entinen merivoimien kadettikoulu. Netistä löytyi tietoa, että myös tämän kiinteistön omistusta oli yritetty suhmuroida ministeriöstä vilunkikeinoilla yksityiselle omistajalle.
Vlore oli mielenkiintoinen, mutta käveltävää kyllä kertyi. Matkailukohteet ovat pitkällä aluella. Menimme aukiolle, jonka läheisyydessä oli Albania julistettu itsenäiseksi 1912. Piipahdimme ns. vanhassa kaupungissa, mutta se oli ylikorjattu matkailijakeskittymä. Palasimme aukion suuntaan ja siellä alkoi Aulona folk festival kulttuurifestivaalin laulu- ja tanssitapahtuma. Isoja ryhmiä oli monesta maasta, jopa Afrikasta ja Etelä-Amerikasta asti. Kiva yllätys!
Viimeistä päivää vietimme monessa kohteessa. Kävimme muun muassa Vloren pohjoispuolella kosteikkoalueella, mutta lintutorni oli niin kaukana, että jouduimme jättämään tutustumisen toiseen kertaan. Durresissa oli piipahtaminen uimarannalla. Itse olin tässä vaiheessa hieman huolestunut aikataulusta, sillä ennen klo 15 piti hoitaa kaksi asiaa: auton tankkaus ja ajo lentoaseman parkkitaloon. Meillä oli käteisvarat vähissä, mutta lentoaseman Kastratilla/Shellillä pystyi maksamaan pankkikortilla. Sunnuntaina liikenne oli rauhallista, mutta arkipäivänä olisi pitänyt varata vähintään kolminkertainen aika.
Lentoaseman toisen kerroksen odotustilat ovat kohentuneet valtavasti kahdeksan vuoden aikana. Itseasiassa odotustilat taisivat olla edellisellä kerralla alakerrassa. Ravintolapalveluiden lisäksi on kirjakauppa ja muita liikkeitä. Albaniaan pitää palata vielä kolmannenkin kerran, mutta lentoaseman seudulla en arkisin liiku, jotta harmitus ei valtaa mieltä.
Poikkeuksellisesti lisään myös vinkkejä hyvistä palveluntarjoajista: autovuokraamo Sixt, majatalo Permetissä Traditional GuestHouse Permet, lauttaretken järjestäjä Vjosa Explorer, majoitus Gjirokasterissa Fabio guesthouse, ravintola rannan lähellä Camping paradise Dhermi, hyvä hotelli rannan lähellä Don Mare, majoitus Vlorassa Flos Apartament. Albaniassa kaikki sujuu melko hyvin eikä konnia osunut kohdalle.