Alppiopistolla taitoja kehittämässä
6.7.-2.8.1988 Kaksi kurssia @Hochgebirgsschule Glockner-Kaprun sekä omatoimista retkeilyä ja paljon autoilua.
Itävallan Naturfreunden alppiopisto toimi 1963-2009 kesäisin Mooserboodenin tekojärven rannalla, vuorten keskellä. Alueen kaksi tekojärveä palvelevat Kraftwerksgruppe Glockner-Kaprunia ylävesialtaina. Koulu sijaitsi vanhoissa työmaaparakeissa. Koulun toiminta loppui koska maailma muuttuu, kiinnostuneiden oppilaiden määrä väheni ja omistaja halusi kehittää toimintaa jäsenistöä paremmin palvelevaksi. Moderniin toimintatapaan kuuluvat esimerkiksi sisäkiipeilyhallit.
Meidän porukasta ainakin yksi oli käynyt koululla kurssin noin 10 vuotta aikaisemmin, 1970-luvun lopussa. Nyt porukka oli kasvanut, yhdessä tekemisen meininki kehittynyt ja liikuimme vuorilla aktiivisesti. Oli hyvä hetki hankkia oikeaa koulutusta. Buukkasimme itsemme kahdelle kurssille: Grundkurs Eisgehen ja Schulungskurs Eisgehen. Kurssikieli oli englanti ja kurssin johtaja sekä kaksi apukouluttajaa puhuivat hyvin englantia. Itse olin opiskellut oppikoulussa ja lukiossa saksaa ja pärjäsin sillä taidolla mainiosti Keski-Euroopan retkillämme.
Ennen kursseja
Ajanjakso 6.-15.7. Lähdimme keskiviikkona Helsingistä kahdella autolla ja yölaivalla Tukholmaan. Tukholmasta starttasimme E4:sta etelään. Meidän ajomatkaa viivästytti nostosilta. Toisten ajomatkaa viivästytti kolari. Seuraavan kerran tapasimme sunnuntaina Kaprunissa.
Juutinrauman lauttamatkaa varten odotimme Helsingborgissa 45 minuuttia. Tanskan ja Saksan välistä lauttamatkaa varten odotimme Rödbyssä kaksi tuntia. Kun saavuimme Saksaan, oli pilkkopimeää. Ajoimme ensimmäiselle moottoritien taukopaikalle telttailemaan. Puoli tuntia levolle käymisen jälkeen ajoi pusikon toisella puolella juna 10 metrin päästä ohi. Hyvä herätys.
Perjantaina jatkoimme Müncheniin. Lähtö oli kello 8 ja Baijerin pääkaupunkiin saavuimme kello 19. Kaupat olivat menneet kiinni 18. Hotellit olivat liian kallita ja majatalot täynnä. Pääsimme kuitenkin yhteen majataloon suihkuun ja ruokailemaan.
Ajoimme taas moottoritien liittymästä ulos ja metsäautotien keskelle telttailemaan. Pohja oli liian tiivis telttakiiloille, joten levitettiin kangas alle. Puolentoista tunnin päästä alkoi ukkosmyrsky, joten sännättiin kaikki auton sisälle suojaan. Parin tunnin päästä päästiin takaisin ulos nukkumaan.
Lauantaiaamuna palasimme Müncheniin. Jätimme auton Sport-Scheckin taakse parkkitaloon ja mentiin aamiaiselle. Schusterin ja Scheckin valikoimat olivat mahtavat. Itse ostin kiipeilytossut, sulkurenkaita, jatkoja, jääruuveja ja kasin. Scheckissä kelpasi luottokorteista ainoastaan Visa, mutta Schusterilla eivät muovikortit kelvanneet.
Kaprunissa oltiin kello 16. Kessefallista lähtee viimeinen bussi Mooserbodeniin lauantaina kello 15.30 ja arkena kello 15.00. Mentiin yöksi Kapruniin Pension Lehreriin.
Sunnuntaina maksoimme itsemme ulos, ÖS 180 per henki. Löydettiin sattumalta toiset Bruckista leirintäalueelta ja ajettiin ylös Kesselfallhausin parkkipaikalle, josta bussilla ja köysiratalavalla ylös Mooserbodeniin. Kamalasti oli tavaraa mukana. Opistolla oli käynnissä lastenkurssi.
Maanantaina lähdettiin ensimmäisellä bussilla alas ja Müncheniin ostoksille. Itse hankin tällä kertaa valjaat, hihnoja ja jatkoja, verusteiden merkkausteippiä. Hofbräuhausissa käytiin oluella ja söin bratwurstia. Takaisin ei ehditty ajoissa, joten jäätiin Kapruniin.
Keskiviikko 13.7. oli upea päivä. Herätys oli 4.30 ja aamiainen kello 5. Puolen tunnin päästä olimme padolla matkalla kohti Wiesbachhornia. Kengät olivat liian tiukalla, joten ne hankasivat vähän nilkkoihin.
Matka Heinrich Schweiger Hausille asti oli tasaista nousua ja kesti 2,5 tuntia. Nousua oli 700 m. Talo oli isompi kuin laaksosta näytti. Kylmyys vaivasi. Talon jälkeen tuli pari hyvää ränniä, onneksi niissä oli köysivarmistus. Polku muuttui paljon ilkeämmäksi muutenkin. Onneksi Vibram-pohjat pitivät.
Talolta noin 45 minuutin päässä syötiin eväitä auringonpaisteisella kalliolla. Kaivettiin jääraudat esiin ja mä sain kaverilta hänen toisen suksisauvan. Eräällä alkoi ottaa rintaan, joten hän kääntyi takaisin yhden kaverin kanssa.
Matka kohti huippua kulki lumiharjanteita pitkin. Huipulle oli matkalla monta porukkaa. Jossain vaiheessa otimme jääraudat pois koska niistä oli vain haittaa. Ei käytetty minkäänlaisia varmistuksia. Pohjoisseinämällä oli parivaljakko jääkiipeilemässä heinäkuussa.
Huipulle yli 3500 m korkeuteen saavuimme kello 12.30. Eteläpuoli oli pilvessä, pohjoisessa oli kirkasta. Kylmä tuuli puhalsi. Vieraskirjassa oli toista kymmentä nimeä tälle päivälle.
Matka alas olisi vaatinut köysivarmistuksen. Emme kuitenkaan käyttäneet. Jääraudat, hakku ja sauva riittivät yhdelle miehelle, joka ei tee yhtään virhettä.
Sweiger Hausilla joimme kahvit ja jatkoimme matkaa. Alhaalla olimme kello 17.00. Matkan kokonaisaika oli 11,5 tuntia. Kovakuntoisena sen voisi tehdä 6-7 tuntiin.
Turhaa kamaa: valjaat ym. kiipeilykamat, köysi, sadeasu.
Tarpeellisia: jääraudat, hakku, aurinkolasit, lätsä, lämpöiset vaatteet.
Puuttui: untuvatakki tauoille.
Päivällisellä oli alkukeitto (lihalientä ja eilisiä lättyjä viipaleina), paistia ja perunoita. Jälkiruokana jäätelöä!
Koko päivän oli upea sää. Pilvet eivät tulleet laaksoista pois. Klockerinin seudulla oli myös paljon pilviä, mutta nekään eivät juuri liikkuneet.
Ruokailun jälkeen näin kun kaksi opettajaa meni harjoituskalliolle kamat mukana. Lähdin niiden mukaan. Jürgen (Schusterin myyjä) ja Paul lämmittelivät helpoilla reiteillä. Ensin aivan helppoja ilman varmistusta, sitten vaikeampia varmistuksen kanssa. Kallion päällä oli harjatankoja, joihin saa köyden. Kun laittaa kahvan valjaaseen, voi kiivetä itsekseen. Lämmittelyn jälkeen Jürgen kiipesi La Stradan, luokitus 7+ paikallisella asteikolla. Paul ei löytänyt yhtä otetta.
Torstaina ei ole ulos mitään asiaa. Vettä tulee oikein olan takaa. Fritz Moravec näytti dioja ja kertoi Kaprunin alueen historiaa jääkaudesta lähtien. Mielenkiintoista.
Grundkurs Eisgehen 16.-22.7.1988
Kurssin ensimmäisenä päivänä satoi vielä vettä, mutta sitten selkeni. Kurssia voisi kuvailla seuraavasti: kalliokiipeilyä, lumitemmellystä, jäätikkökävelyä, pelastustekniikkaa. Kävimme ympäristön lumikentillä ja jäätiköillä. Viimeisenä päivänä nousimme Hocheiserille ja paluumatkalla osuttiin ukkosmyrskyyn. Hyvin kastui. Olimme huipun tuntumassa samoihin aikoihin kuin yksinäinen vaeltaja. Hän käveli samaan aikaan huippuharjannetta ja seuraili viirillä tuulta. Yhtäkkiä hän pyyhälsi vuorelta alas liitovarjolla.
Seuraavanlaisia tavaroita tarvittaisiin: untuvatakki taukotakiksi, kunnon villapaita, pitkät alushousut, enemmän T-paitoja (nyt 3), villakaulaliina.
Alan varusteista ykkösenä ovat kunnon kengät. Nykyiset bergschuhet ovat sellaiset, että viikossa saa hyvinkin 12 rakkoa. Jalkojen kanssa onkin ollut yhtä tuskaa. Aina auki. Myös kädet ovat pikkuhaavoja täynnä. Olkapäät satutin railossa. Ne oli todella kipeät pari päivää.
Jos yhtäkkiä tulen varakkaaksi, ostan näitä varusteita: kengät, jääraudat, sadevarusteet, jäähakku, reppu, pari pitkää jatkoa, ruuvisulkurenkaita, termospullo, istuinalusta, kiilasarja.
Meidän lisäksi kurssilla oli kolme paikallista: Anders, Elisabeth ja Wolfgang. Penskat olivat ihan hurjia. Näillä ulkomaalaisilla oli selvä nokkimisjärjestys: ensin kulki kurssin vetäjä Karl, sitten metrin päässä E., metri väliä ja A., metri väliä ja W, sen jälkeen epämääräisessä järjestyksessä suomalaiset + apuopettajat Gerhardt ja Wolfgang.
Kurssi loppui perjantaina, saimme kurssitodistukset ja kurssimerkit. Lauantai oli lepopäivä. Menimme aamusta kavereiden kanssa padon kioskille syömään jäätelöä ja kirjoittamaan kortteja. Ryhmästä yksi pariskunta lähti ykskaks yllättäen pois, mikä oli yllättävää, koska olivat ilmoittautuneet molemmille kursseille. Kaverit lähtivät viemään niitä Zell am Seehen.
Urs ja Katja tulivat käymään. Koulun porukka oli niin käärmeissään pariskunnan lähdöstä, etteivät Urs ja Katja voineet jäädä yöksi tänne. Ne joutuivat lähtemään teltalle alas. Koska lauantai oli kaunis päivä, kiipeilimme paljon harjoituskalliolla viisistään. Urs on mainio kiipeilemään, mutta jäälle hän ei juurikaan mene. Isä on aikoinaan kuollut railoon.
Omasta kalliokiipeilystä voisi sanoa sen verran, että mitä enemmän kiipeilee, sitä enemmän luottamus kasvaa. Nykyään pääsee jo hyvistä paikoista ja vain sen takia, että uskaltaa yrittää. Olemme varmistaneet sekä yläköydellä että omalla jammerilla.
Schulungskurs Eisgehen 24.-29.7.1988
Heräsimme sunnuntaina kello 4 ja otin käyttöön yhden lähtijän käyttämät Kastinger-muovikengät. Helvetin hyvät. Matkattiin Karlinger-jäätikölle treenaamaan etenemistä varmistaen jäällä. Periaate on seuraavanlainen: ykkösen kiivetessä kakkonen varmistaa. Varmistus on totta kai alavarmistus ja näyttää seuraavanlaiselta [piirroksessa: itselle jääruuvi, etenijän suunnassa 1 m päässä toinen jääruuvi ja näiden väliin tasaipainotettu köysi- tai nauhalenkki ja HMS-sulkurengas]. Ykkönen ruuvaa jääruuveja alkuun tiheämpään. Väli noin 10 m. Ykkönen tekee varmistuksen ja kakkonen kiipeää.
Ollessamme jäällä, pyyhälsi jäätikön vasenta reunaa sellainen auton kokoinen kivi. Hurjan näköistä. Koko iltapäivän oli ukkosmyrskyn uhkaa ilmassa, joten me huhkittiin hullun lailla. Föhn-tuuli puhalsi kuivaa ilmaa ja lämpötila oli yli +20 °C.
Takaisin tulimme taas kivivyöryalueen kautta: kypärä päähän ja 20 m etäisyydet. Matkan varrella oli puro ja koska oli iltapäivä, vettä virtasi runsaasti. Vedimme damaskit kenkien päälle. Mä säästyin aika hyvin mulppauksilta, mutta joillakin meni oikein kunnolla.
Kun illalla tulimme koululle, kuulimme, että joku on pudonnut kiveltä ja joku lonkan seudun luu oli murtunut. Tyttö oli haettu helikopterilla pois. Illalla kuulimme vielä toisen kerran Kaprunin laakson historian. Satoi hieman.
Maanantaina heräsimme vasta 7.30. Sumua laakson täydeltä. Matkaan päästiin vasta kello 9. Harjoittelimme Grieskogelkeesillä pelastustekniikkaa (rettungsteknik). Löysä päivä. Tulimme jo 18.30 takaisin.
Tiistaina herättiin kello 4 ja tiellä oltiin kello 5. On sitä ennenkin nukuttu kävellessä. Kiipesimme ylös Bärenkopfkeesiä vuoren juurelle. Meitä oli kolme köysistöä. Aikamoista loikkimista.
Bärenkopfin juurella kaveri ja minä otettiin koko köysi. Jääkiipeilytekniikalla kahdeksan köydenmittaa huipulle. Rinne on 400 m, kaltevuus noin 30-40°. Aikaa kului 2,5 tuntia. Huomioita: 1) pitäisi olla valmiina noin 2 m pitkä nauhalenkki, jonka voisi kiinnittää varmistukseen sulkurenkailla. Me käytettiin samalla periaatteella 9 mm köyttä, mutta se oli välillä sotkussa ja hännästä oli haittaa. 2) Lapaset ranteeseen kiinni. 3) Jäähakku pitkällä hihnalla kiinni itseen. 
Vihdoin ja viimein pääsimme huippuharjanteelle, lunta ei ollut juuri nimeksikään. Berg frei! Näköala oli upea: Wiesbachhornilta (”niittypuronsarvi”) oli lumet kadonneet melkein kokonaan. Grossglockner oli upea. Jäätiköitä näkyi kunnolla. Kitzsteinhornkin näyttää kunnon mäeltä. Syötiin eväitä päälle, kello oli jo 15.
Yhdellä köysistöllä oli vaikeuksia nousussa, ne tuli noin tunti meidän jälkeen. Alas mentiin normaalireittiä ja takaisin jäätikölle. Lumi oli pehmeä, railoja ei näkynyt. Karl ei löytänyt alaosassa tietä heti. Kunnon sähläämistä. Multa lähti jäähakusta tappi, joka pitää hihnan kiinni. Korjasin urheiluteipillä. Jengi oli aika väsyä ja me kompuroitiin alas.
Kotona opistolla oltiin kello 20. Päivän pituus oli siis 15 tuntia. Jälkiruokana oli jäätelöä. Sain molempiin jalkoihin haavat rakkojen sijasta. Todella kipeää. Uni tuli helposti.
Keskiviikkona heräsin 7.05, ennen herätystä. Ulkona on sumua ja kylmää. Mitäköhän tästäkin päivästä tulee? Sääennuste lupasi aamupäivälle kaunista ja iltapäivälle sadetta.
Menimme kiipeilykalliolle treenaamaan. Kolme rastia: 1) kiipeämistä tikkailla, 2) kiipeämistä kiinteällä köydellä, 3) pelastustekniikkaa. Minulle ja kaverille osui ryhmä 1. Kokeilin hommaa ensimmäisenä ja sain ison yleisön. Kaverilla meni köydet vähän sotkuun. Kiipeämäni reitin päällä oli Edelweiss. Sääli, ettei kamera ollut mukana. Aion käydä kuvaamassa kukan myöhemmin.
Kun vaihdoimme pelastustekniikkarastille, alkoi sataa. Kamat kassiin ja sisälle. Iltapäivä katseltiin asioita paperilla. Illalla oli leffoja, waude!
Yritimme maksaa kurssimaksut tänään. Pystyin maksamaan ÖS 3500, joten jäin velkaa ÖS 1100. Tarkoituksena olisi laittaa Suomesta pankin kautta. Mulla oli ajatuksena ostaa täältä jäähakku, mutta eihän sitä kehtaa.
Jälkikirjoitus
[Kirjoitettu Espoossa muutama päivä paluun jälkeen.] Mitään hurjia reissuja ei enää koululla tehty. Mun oikea olkapää alkoi tosissaan vaivaamaan ja mä kiipeilin siis aika rauhallisesti ja melkeinpä mahdollisimman vähän. Kurssitodistukset ja kurssimerkit saatiin taas.
Se mitä olen varusteista kirjoittanut, pitää edelleenkin paikkansa. Yritin miettiä sitä puolta ensi talvea ajatellen. Tulomatkalla poikkesimme Münchenissä ja ostin hieman varusteita: jäähakku (Stubai telescope), pari sulkurengasta, 3 m nauhalenkki. Kaverilla ei ollut rahaa, joten se otti mun piikkiin kaikkea hyödyllistä tavaraa.
Ajomatka Saksan läpi sujui hienosti. Emme edes eksyneet tällä kertaa toisistamme. Auto kesti hienosti. Ainoa oli tuulilasinpyyhkimen siirtotanko. Kaveri sai sen korjattua rautalankavirityksellä. Täytyisi viedä se korjattavaksi. Yövyimme Bad Brückenaussa nuorisomajassa ja sillä tavalla säästimme jumalattomasti rahaa. Odotusaika tulomatkalla Puttgardenissa oli noin 3 tuntia johtuen Tanskan lauttalakosta. Liikevaihtoveron palautusta sain 8 % ostoksista eli 300 markkaa.
Syntymäpäivä meni hienosti, tarjosin Siljalla kierroksen. Kotona oli odottamassa kutsu kaveripariskunnan häihin, ne pidettiin toissapäivänä 5.8.1988. Meidän partioleiri alkoi samalla päivämäärällä 10 vuotta aikaisemmin.
Kustannukset:
- Lauttamaksut 500 mk/henkilö ja hyttimaksut 200 mk/henkilö, kaikki yhteensä
- Polttoaineet ja lisävakuutus 200 mk/henkilö
- Kurssit noin 1200 + 1600 = 2800 mk/henkilö
- ostokset ym: jumalattomasti
Kilometrejä kertyi 4700, polttoainetta Opel GLD 5,3…7,1 l/100 km.
[Näin kymmeniä vuosia myöhemmin kun muistelee näitä matkoja ennen EU-aikaa, niin nopeasti juolahtaa mieleen: 1) aina piti olla paljon käteistä ja monessa eri valuutassa, 2) luottokortti kävi huonosti, mutta Euro-shekki toimi. Se oli shekkivihko, jonka lisäksi piti olla henkilökohtainen omistajan kortti ja pystyi kirjoittamaan mitä valuuttaa vain, 3) passia piti näyttää hyvin usein, koska ajettiin usean valtion läpi, 4) matkapuhelimia ei ollut.]