Rengasmelonta Kuhmon järvillä

(Sivun lopussa myös kuvaus melonnasta Kuhmossa Iso-Palosella ja Veräisellä). Vaihtelevat rengasreitit ovat hyviä melontareittejä. Kuhmossa Lentuan itäosassa pääsee sellaiselle vaivatta Isojoen sillan veneluiskalta. Bongasin kohteen Kuhmon sivuilta (linkki), josta oli linkattu myös ammattitaitoiselle Outdoor Activen sivulle (linkki). Tätä palvelua kannattaa käyttää. Reitti kannattaa meloa vastapäivään, jolloin kanoottia ei tarvitse vetää tai kantaa nivojen ja Vuonteenkosken ohi.

Saavuin Isojoelle iltapäivällä, joten päätin meloa vain Vitikkosaaren ja Kotasaaren välisen kannaksen tuli- ja leiripaikalle (8,1 km, 1:53 h). Länsirannalla oli viihtyisä ja aurinkoinen leiripaikka.

Meloin kuumalla säällä Kotasaaren varjossa ja Saunavaaran rannan niemekkeessä kohtasin komeasarvisen metsäpeurahirvaan. Hetken aikaa katselimme toisiamme ja hän jatkoi hölkkäämistä rantavedessä etelään. Harmi, että aurinko paistoi takaa, en saanut hyviä kuvia. Minä jatkoi rauhallisesti pohjoiseen.
Seuraavan päivän sääennuste lupasi lämpöä, joten istuin kajakissa jo klo 7. Huuhkajankankaan vetoraiteelle oli matkaa 3,2 km ja 44 minuuttia. Vetoraiteen pituus on 600 m ja kelkan avulla pääsee lähes vaivatta 5,5 m korkeammalla sijaitsevalle Juttuajärvelle. Siirtyminen kesti 40 minuuttia.

Tyynessä säässä jatkoin Ukonsaareen 5,3 km (1:06 h). Oli hyvä päätös olla kannaksella yötä, sillä Ukonsaaren laavun vieressä ei ollut kunnon telttapaikkaa isolle teltalleni. Laavu on vielä ok kunnossa, mutta pöydän ja puuceen elinkaari alkaa olla lopussa. Aivan mainio leiripaikka kuitenkin ja polttopuita oli runsaasti. Maastopalovaroituksen aikana minä käytin tietysti kaasua.

Jatkoin ruokatauon jälkeen länteen etelärannan lähellä tuulen ja auringon suojassa. Ennen Iivantiiran ulapalle siirtymistä pidin lyhyen jaloittelutauon hiekkarannalla, joka sijaitsi tunnin etäisyydellä Ukonsaaresta (4,9 km). Sen jälkeen olisi ollut vielä useita hiekkarantoja ennen Iivantiiraa.

Iivantiiralla oli 3 m/s vastatuuli ja pidin katseen suunnattuna Nivan koulun rantaan. Loppumatkalla ohitin karikon idän puolelta. Uimarannan niemi näkyy jatkuvan vedenalaisena särkkänä melko pitkälle, mutta onneksi olin riittävän etäällä. Mela otti kyllä pohjaan.
Nivantien sillan kohdalla on pieni niva ja toinen heti perään. Näissä on vaatimaton lasku, ehkä 0,1 – 0,2 m luokkaa yhteensä. Jatkoin Vuonteenkoskelle, jolle olin merkannut karttasoftaan ennakkotarkastuksen merkinnän. En kuitenkaan noussut kajakista pois vaan totesin kosken riittävän helpoksi. Ajauduin liian lähelle länsirannan kivimöljää, jolloin melominen oli hetken aikaa vaikeaa, mutta pian olin taas keskemmällä virtaa. Koskella oli pituutta noin 200 m ja laskua 1,5 m luokkaa (8 promillea). Kellon mukaan huippunopeus oli 13 km/h. Tästä oli lyhyt matka Kaarneenkosken vetoraiteelle. Kaikkiaan hiekkarannan taukopaikalta kertyi 8,3 km ja 2:17 h.

200 m pituisella vetoraiteella ohitetaan 3,9 m korkeusero koskessa. Korkeimmalla kohdalla on vinssikoppi. Huomasin, että vaijeri oli jumissa ja korjasin sen. Piti ottaa kopista ratanaula ja hakkaa sitä kivellä, jotta tiukassa ollut vaijeri meni taas oikein rissoille. Öljysin rattaat. Oli virhe käyttää vinssiä, sillä se oli hidas ja kevyt kanootti liikkuisi kelkalla vetämällä, työntämällä ja jarruttamalla. Vaijerin koukun saa irti. Mutta muista, että niin tehdessäsi sinun pitää miettiä miten jarrutat kelkkaa, jotta se ei syöksy järveen! Minulla oli mukana 30 m narua, joten jarruttaminen puuhun kiinnitetystä ankkuriköydestä olisi onnistunut luotettavasti. Eteläpäässä on jyrkkä lasku.
Vetoraiteen eteläpäässä oli kova tuuli, joten meloin 3,8 km (56 min) Saunasaaren pohjoisrannan hiekkarannalle tuulensuojaan. Lehdonnenän taukopaikka näkyi, mutta siellä olisi tuullut.
Tauon jälkeen jatkoin melkoisessa vastatuulessa Lehtosaareen 3,5 km ja 57 min. Tämä oli maksimiaallokko, johon suostun menemään ja silloinkin vain vastatuuleen. Ulappaa oli noin 6,5 km, tuulta 3-4 m/s, joten maininkia muodostuu. Kun käännyin Lehtosaarten väliin, oli oltava tarkkana aallokon kanssa.
Lehtosaaren autiotupa on oikein viehättävä. Siellä on kaksi huonetta ja rannassa sauna. Keitin sisällä teetä ja söin eväitä ennen viimeistä etappia.

Näin sateenkaaren ja Pitkälahden kanavassa ollessani kuulin ukkosen jyrinää Isojoen suunnassa. Kännykän netti oli siinä kohdassa huono, joten meloin rannan lähellä puoli kilometriä eteenpäin Patoniemen kärkeen, jossa netti toimi hyvin. Forecan mukaan ukkospilvet olivat Venäjällä, mutta minun kohdalle tulisi kohta saaren takaa sadekuuro. Laitoin kajakkiin sokkopeiton, otin päälle sadetakin ja istuin sateen ohi. Forecan ennuste sateen kestosta oli hyvin tarkka. Jyrinät loppuivat ja taivas oli taas kirkas. Lehtosaaren ja Patoniemen välinen 2,8 km ja 35 min etappi ei siis ollut viimeinen.
Viimeinen etappi Isojoen veneluiskalle oli 5,9 km ja kesti 1:08 h. Keskinopeus oli 5,2 km/h, mikä on minulle huomattavan paljon. Olen enemmänkin leppoisa lätkyttelijä. Veneluiskalle päästessäni oli ilta jo pitkällä ja hyttyset heti kimpussa.

Tämä oli hyvä lenkki. Melonta-aika ja -matka riippuu tietysti reitistä ja säästä. Minulla kertyi 46 km ja aikaa kului vesillä 10:40 h. Keskinopeus meloessa oli siis 4,4 km/h. Tällaiselle matkalle pitää varata hyvässä säässä ja tutuilla varusteilla ainakin viisi taukoa ja 15 tuntia. Varaa vetoraiteille 45 minuuttia molemmille. Yöpyminen kannaksella oli viisas valinta ja kuumassa säässä oli kiva pulahtaa mulimaan seudun runsailla hiekkarannoilla.

Iso-Palonen ja Veräinen melontakohteena

Ehdin melomaan kahtena päivänä näillä järvillä, mutta valitettavasti jouduin lähtemään kesken pois. Suunnitelmana oli meloa reittiä alavirtaan niin pitkälle, että tulee suurempi virtapaikka vastaan. Tämän jälkeen meloisin takaisin.

Myllylammen vieressä olevalle veneenlaskupaikalle pääsi autolla. Vesi oli ojassa matalalla. Puulava auttoi kajakin pakkaamisessa. Vedin kajakkia järveä kohti sen verran, että se ei enää kantanut pohjasta.
Tammapuron laavu olikin heti järven länsipäässä ja pidin siellä taukoa. Melonta järvellä on keskikohdassa jollakin tavalla dramaattista kun menin myrskytuhoalueen poikki. Sekä etelän että pohjoisen puolella oli metsää nurin noin 300 m leveydeltä. Samoin järven keskellä olevan saaren puista oli puolet nurin. Myrsky on ollut syyskuun alussa 2024.

Nousin jaloittelemaan Papinsalmen taukopaikalle. Siinä on viihtyisällä paikalla picnic-pöytä, joka on katettu. Myös tulipaikka, puuvaja ja puucee. Jatkoin pian sillan ali Pikku-Paloselle ja Palosenjoelle.

Joki näytti keskeltä kivettömältä ja virtausta oli mitättömästi. Sinne vaan! Hetken päästä tuli majavan pato, jossa oli keskellä sen verran aukkoa, että melalla työntämällä kajakki lipui risujen yli.

Veräisen järven Saunaniemessä on laavu ja normaali varustus. Vaikka maanpinta viettää lähes koko ajan johonkin suuntaan, löytyi sieltä myös hyvä telttapaikka. Kävelin seudun komeilla harjuilla.

Mustikoita oli hyvin. Leiripaikalla on infotaulu, jossa kerrotaan alueen sijainnista muinaisella kulkuväylällä ja löytyneistä muinaismuistoista. Itse kävelin rantoja pitkin silmä tarkkana, mutta löytyi vain neljä muinaista pullonkorkkia.

Aamulla lähdin alavirran suuntaan ja meloin Saavanjokea maantiesillalle saakka. Niva olisi ollut helppo, mutta minun oli pakko kääntyä takaisin, jotta ehdin illaksi toiseen pitäjään.

Majavan padon ylittämistä varten piti nousta kajakista ylös, mutta pohjahan oli kova, koska siinä oli risuja paljon. Ylitys sujui näppärästi.

 

Pidin Papinsillan taukopaikalla ruokatauon. Hieman ennen rantautumista lensi varpushaukka minua kohti, mutta se väisti kun nostin melan eteen. Järven länsipäässä pääsi kokka edellä veneenlaskuluiskalle asti. Mukava pieni melontaretki.